Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

NAAPURIT JUORUAA ??

01.06.2015, kirstikarki

Vampula minää poseeraanKun muutin tänne maaseudulle, niin jotkut sanoivat täällä juorujen kulkevan.
No minullehan tuli tunne, että kerrankin minusta oikein kunnolla juorutaan. Tottakai pidin itseäni ainakin yhden juorun arvoisena.

En ole kuullut minusta yhtään juorua, mutta toisaalta jos oikein tarkoin ajattelee, niin mistä täällä voisi juoruta ? Minä asun tontillani. Kesäisin viljelen pientä puutarhapalstaani, talvisin lämmitän taloani.
Tien toisella puolen oleva naapurini lahtee joka aamu töihin ja lapset kouluun. Toisessa naapurissani on eläkeläispariskunta. Ei heistäkään mitään juorua tule.

Jos oikein perusteellisesti mietin koko kyläyhteisöä, niin mitenkä voisi juoruja syntyä, kun kaikki tuntevat toisensa jo monen sukupolven ajalta. Siis tuttuja keskenään ainakin nimeltä.

ONKO TÄMÄ JUORU ? Vampulan kuntosalilla kuulin nyt keväällä, miten ihmiset kyselivät toisiltaan, että missä oli sinä aamuna käynyt ambulanssi. Sireenien huuto oli herättänyt ihmisten mielenkiinnon.
Pian asia selvitettiinkin. Ja koska kyseessä oli vanhus pariskunta, niin ihmiset alkoivat keskustella siitä, miten nyt pitäisi käydä kotiin jäänyttä vanhusta katsomassa. Kuulin jopa maininnan siitä, miten olisi hyvä kuunnella kotiin jäävää vanhusta, koska mietittiin hänellä olevan ehkä järkyttynyt mieli puolison lähdettyä ihan ambulansilla.

Olisinkinhan minä voinut kertoa tuon edellisen tapahtuman toisinkin esim.
”Kyllä oli kuntosalilla uteliaita ihmisiä. Utelivat missä oli ambulanssa käynyt”. Eli jättänyt lopputarinan kertomatta.
Mukavaa päivänjatkoa
kirsti


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *