Istun tietokoneellani ikkunan äärellä ja katselen ikkunasta ulos. Mietin miten minulla voikin olla näin onnellinen olotila. Niin onnellinen että sitä ei osaa sanoilla kuvailla. Tunnetila on …… siis miten sen sanoilla sanoisi. Ikävään ja murheeseen löytyisi varman sanoja. Onko niin että emme ole oppineet ilmaisemaan itseämme sellaisella hetkellä kun on vain onnellinen, eikä siihen ole mitään erikoista syytä.
En ole rakastunut. En voittanut lotossa. En humalassa. Ei siis mitään erikoista.
Onneni on se (liekö kaikilla eläkeläisillä sama), että olen terve, on hyviä ihmissuhteita, lapsillani, sekä lastenlapsillani menee hyvin. Naapurini ovat hyviä. Rahaa on tarpeeksi.
Katselen siis ikkunasta ulos näen aurinkon paistavan puihin, joissa ovat lehdet kellastuneet. Suunnittelen puolukkaan lähtöä. Siis ei huolen häivää. Ainut nekatiivinen ajatus muistuu mieleeni; ”Kyllä se kehuikin onneaan, siinäpä näki, ettei olisi pitänyt mennä kehumaan”. Tuon lauseen muistan lapsuudestani, jolloin opin, että koskaan ei saa kehua itseään, ei onneaan, ei perhettään. Ja varmaan tuon vuoksi minun ikäpolvellani ei ole sanoja ilmaisemaan onnellisuutta. Huonot, sekä epäonnistumisille minullakin löytyisi paljon sanoja.
Hyvää keskiviikkopäivää (aamua) Kirsti
Kirsti Kärki 70-vuotta muutti ulkomaille 46-vuotiaana mm. Au pairiksi ja muihin kotitaloustöihin pyykinpesu, silitys jne. oli reissussa 16 vuotta mm. Brittein saarilla ja Irlannissa, muutti punaiseen hirsitupaan Satakunnan Huittisiin, Kirsti on kotoisin Lapin Kittilästä