Eilen soitti pitkäaikainen ystäväni Antti 37v, Antwerpenin ajoilta. Hän soitti Joensuusta. Oli muuttanut kotiseudulleen Rotterdamin merimieskirkolta.
Antti oli minun kanssa samaan aikaan 2004 Antwerpenin merimieskirkolla töissä. Sitten hän tuli Suomeen,luki poliisiksi, toimi poliisina, Naantalissa nuorisotyöntekijänä, meni tänäkeväänä uudestaan merimieskirkolle Rotterdamiin.
MIKSI KERRON TUON KAIKEN ??
Aloitanko siitä, mitä Antti sanoi eilen syyksi, ettei viihtynyt Rotterdamissa. Syy oli, ”saamarin satakuntalaiset, ei heidän kanssaan tullut toimeen.”
Minä olin huomannut tuon saman myös Antwerpenin merimieskirkon ajalta. Julistin silloin mielessäni koko Länsi-Suomen pannaan.
Tuo alkukirjoitus minusta kuvaa hyvin itä- että pohjoissuomalaisia. Meidän on ollut pakko aina liikkua. Muuttaa. Kun länsisuomalaiset ovat saaneet käydä koulun, yliopiston ja vielä saaneet työn läheltä omaa kotiaan.
Mennessäni 2004 Antwerpeniin koko henkilökunta oli läheltä Turkua. Heidän joukkoon ei mahtunut, koska heillä oli mahdollisuus keskustella keskenään ympyröistä, jotka olivat heille kaikille tuttuja. Ei heitä kiinnostanut mikään asia yleisellä tasolla.
No tuohon tuli muutos, kun johtajaporras tuli Itä-Suomesta. Syksyllä huomasin meidän koko porukan olevan itä-ja pohjois-suomesta. Ja minunkin elämä muuttui, kun kaikki puhuimme ääneen, huidoimme käsillämme, olimme kiinnostuneet siitä kuinka mones paikka itse kelläkin oli Antwerpen. Ja kun kaikki puhuu, niin kukaan ei unohdu, eikä voi jäädä puhumaan yksin, vaan syntyy vuoropuhelu.
Jatkan nyt muutaman päivän ajan päiväkirjojen julkaisemisella, että jokainen ymmärtää mistä puhun, mitä on muuttaa Päiväkirjoja olen aina kirjoittanut elämäni varrella. Siis otteita niistä.
Haluan lisätä ennen lopettamista, että osaavatko länsi-ja satakuntalaiset ihmiset tarpeeksi arvostaa sitä ihanuutta, että on saanut koko elämän asua lähellä omaisiaan, lähellä kotiseutuaan.
Hyvää keskiviikkoa kirsti