Nuoresta ikäpolvesta varmaan jokainen on jo asunut yksin. He jo lapsena ovat saaneet oman huoneen.
Kysymys kuuluukin minun ikäpolvelleni, eli suurille ikäpolville.
Aloitan itsestäni.
Minun aikanani ei vielä ollut lapsille omia huoneita, eli asuttiin pirtissä, johon illalla tehtiin vuoteet. Vain isällä ja äidillä oli oma kamari. Kansakoulun ajan asuin oppilasasuntolassa 4 hengen huoneissa. Kotitalous- karjanhoitokoulussa asuttiin 2hengen huoneissa. Töissä ollessani asuin niin kauan tyttökaverin kanssa, kunnes menin naimisiin. Naimisissa ollessani kun kävin iltalukiota, niin jälleen läksyt luin lasten pyöriessä ympärillä
Vasta ulkomailla asuin ekakertaa yksin.
Aamukahvia juodessani tuli mieleeni, että olisipa mukavaa tietää milloin 1945-1952 syntyneet ovat asuneet ekakertaa yksin.
Muistoja -60 luvulta
Muistan kun pohdimme serkkuni kanssa erään kauppiaan pojan, Juhan, kohtaloa. Tiesimme Juhalla olevan oman huoneen, ja se oli meistä ihan kauhistus. Pohdimme surullisena, miten ikävää Juhalla on, kun hän joutui tekemään koululäksytkin omassa huoneessa, eikä pirtin pöydän äärellä, kuten me. Pirtin pöydän äärellä istuessa kun näki aina mitä perheessä tapahtuu.
Ei taitaisi nykypolvi osata keskittyä koulutöiden tekoon koko perheen ollessa läsnä. Niin ja minun aikanani oli vielä 3luokkaa yhdessä, eli eka-toka-ja kolmasluokka. Vuorollaan yhtä luokkaa opetettiin ääneen. Yksi luokka teki koulutehväviä kysyen välillä ohjeita opettajalla. Ja oli kai yhteisiä tuntejakin en muista.
Sen vuoksi varmaan tämä yksin elo tuntuu joskus ihan taivaalliselta. Saa kutsua just omia vieraita, mennä kylään milloin haluaa, matkustaa minne haluaa.
Hyvää torstaipäivää Kirsti