Jatkan vielä köyhäilystä, kun siitä nyt uutisissa puhutaan. Muka tulee kahden kerroksen väkeä, jos köyhät saavat rikkailta ”armonpaloja”.
No tuo on varmaan hyvin henkilökohtaista, mutta minua ei ole köyhyys haitannut, vaan tunnen eläneeni monin verroin mielenkiintoisempaa elämää köyhänä.
Eilen kerroin miten sain talon. Nyt kerron miten rahatta pääsin ulkomaille.
Lasten aikuistuttua aloin haaveilla ulkomaista. Rahaa ei ollut hotelleihin, ei Espanjan aurinkorannoille talveksi.
Niinpä olin eräänä päivänä menossa au’pairikis (piiaksi) Englantiin. Siihen rahani riittivät. Sain huoneen, ilmaisen kielenopetuksen ja hieman viikorahaa. Työ oli helppoa 4 lapsen äidille. Tein samat hommat au’pairina kuin kotona Kemissä.
Plussana oli tutustua englantilaiseen kulttuuriin.
Mainitsen tässä välissä yhdestä rikkaudesta, josta muistan hyvin usein olla kiitollinen Luojalleni, puhumisen taidosta, siis keskustelun, se on ollut minulle enemmän kuin raha.
Puhumisen taidollani olen tutustustunut moniin mukaviin ihmisiin, niin myös Englannissa. Vuoden päästä minulla oli jo englantilaisia, että suomalaisia ystäviä. Esim Judithin ja Derekin kautta tutustuin englantilaiseen poliisin työhön , sekä miten Englannin liikennelaitoksen terveydenhuolto pelaa. Sitten Adan ja Benin kanssa työn kautta Englannin kotisairaanhoitoon.
Ja moneen muuhun kivaan juttuun, joihin en olisi osannut mennä, jos rahaa olisi ollut käytettävissä enemmän.
Sitten aloin jakaa mainoksia. Kielitaitoni ei muuhun vielä riittänyt, mutta sillä elin hyvin. Työkaverini Veronica, Sarah, Matt jne, olivat noin kolmannen polven työttömiä eli elivät sosiaalitukien varassa, ja tienasivat nyt pimeästi.
Työkavereihini olisin halunnut tutustua enemmänkin. Mutta jostain syystä he eivät ottaneet minua kovin läheiseksi.
Yhden ainoan kerran pääsin yksinhuoltaja Sarah kotiin. Sarahilla oli 5 lasta. Vierailun aikana näytin kuvia ystävistäni. Yhdessä kuvassa ystäväni Carolinen oli työpaikassaan. Sarah katsoi kuvaa sanoi sitten minulle hyvin halveksivasti: ”Ai TUOLLAISTENKO kanssa sinä seurustelet”.
Eivät myöskään minun tuttavani halunneet kuulla, siis tietää minun ”työkavereistani”. Esimerkki. Kun olin parikertaa kertonut Keith’lle ja Tiinalle miten työkaverini elävät ja miten vielä tienaavat ”pimeästi”. Kolmanella kerralla Keith sanoi: ”Jos vielä kerran yrität meille kertoa miten hyvin köyhät elävät tekemättä mitään, niin voisitko poistua, silllä minä en halua tietää minne minun verorahani menevät. Minä ja Tiina teemme joka päivä pitkiä työpäiviä, niin sinä tulet kertomaan, miten toiset minun rahani kuluttavat.”
Ja taas minulle köyhyyteni oli muuttunutkin rikkaudeksi. Kaikki nuo oppimani uudet asiat olisi jäänyt rikkaana kokematta. Au’pairina näin miten rikkaat elävät, myöhemmin opin tietämään miten siellä eletään sosiaalitukien varassa. Ja miten erillään toisistaan elivät rikkaat ja köyhät.
Uteliaisuus on ollut aina ystäväni. Toiset sanoo sitä tiedonhaluksi.
Hyvää perjantaipäivää ja hyvää viikonloppua. Kirsti