Noustessani tänäaamuna ylös, tunsin ihanan rauhaisan tunteen. Ei ääniä missään. Ei tarvinnut keittää aamukahvia kuin itselle.
Mummoilu on mukavaa ja aina sitä keväällä odottaa kovasti milloin lapset saapuvat taasen luokseni.
Joka kevät merkkailen kalenteriin lasten ja serkkujen lomia, sitä mukaa kun he ilmoittelevat. Sen jälkeen alan odottaa vierailuja.
Mutta loppukesästä alkaa olla jo autojen perävalot mukava näky. On kiva kun viimeisetkin lähtee.
Ja sitten syyskesällä se ensimmäinen aamu omassa ihanassa rauhassa tuntuu aivan ruhtinaalliselta. Istua kahvikuppi kädessä ulkona terassilla, vain linnunlaulu katkaiseen hiljaisuuden.
Ja aamiaisenkin saa päättää itse mitä syö.
Tänäaamuna söin Isokännön kokojyvistä keitetyn kaurapuuron. Keitin eilen ison kattilan, koska kokojyvä kauraryynipuuro kestää kypsyä vähintään 2 tuntia. Mustikat olivat puuron ”kyytipoikina”.
Mutta kun talvi on mennyt, niin taasen keväällä sitä innolla odottaa serkkujen ja lasten vierailuja.
Ja näin minusta pitääkin olla. Viihtyä yksin ja myös porukassa. Vanhana kaipaa enemmän yksinoloa kuin nuorempana.
Lopuksi lasten suusta: Tyttären tyttöni Hanna kun oli 3v, niin hän tuli innoissaan selittään minulle: ”Ämmi, sinä et usko mutta äiti on luvannut ja isäkin, että kun minä kasvan isoksi ja osaan ihan itse ajaa autoa, niin minä saan mennä ihan yksi päivähoitoon aamulla, eikä äidin tarvitse minua viedä. Sitten on äidillä ja isillä helppoa kun osaan ihan itse mennä autolla päivähoitoon”.
Tänävuonna Hanna oli jo 7v. ”Vuotavat housut”. Oli kylmä, kuten tänäkesänä on ollut. Hain Hannalle pitkiä kalsareita. Annoin hänelle yhdet, mutta ne eivät kelvanneet. ”Ämmi minä en huoli noita housuja, ne vuotaa”. Kun ihmettelin niin Hanna oikein näytti mistä housut vuotavat. Toinen lahje oli vispaantunut ja se purkautui kun veti langasta.
Kirsti