Nyt kaikki mummot, vaarit, isät äidit kertomaan meidän omista suvuistamme lapsillemme, ennen kuin on myöhäistä.
Minulla serkkujeni lapset ovat alkaneet kysellä minulta heidän vanhempiensa historiaa.
Voi miten mielelläni kertoisin, mutta kun en tiedä. Tottakai jotain muistan, mutta liian vähän.
Serkujeni lasten kyselystä innostuneena olen päättänyt alkaa kertoa omille lapsilleni omasta suvustani. Kertomiseni jää kuitenkin aika vajaaksi, sillä ei minunkaan vanhempani kertoilleet omasta nuoruudestaan. Niin…..tai he tekivät saman virheen, jota minä jatkoin omille lapsilleni, eli kertomisen ”ennenvanhaan” liian aikaisin, ja vielä kaikenlisäksi sillä ajatuksella että kaikki olisi ollut hieman paremmin ennen.
En minä jaksanut kaksikymppisenä kuunnella äidin ”tyhjänpäiväisiä juttuja” hänen nuoruudestaan, samoin eivät minunkaan lapseni olleet kiinnostuneet kuulemaan kaksikymppisinä minun ihanasta nuoruudestani.
Täytettyäni 50v, olisin jo halunnut kovasti kuunnella vaikka isän ja äidin rakkausjutun ja monta muuta asiaa, sodasta, evakosta jne, mutta tuolloin vanhempani makasivat jo Kittilän hautausmaalla.
Tänäkesänä aijon alkaa kertoilemaan, nyt jo keski-iässä oleville lapsilleni ja siinä sivussa lastenlapsillenikin, omaa tarinaani suvustamme. Ja ainakin yritän olla vertailematta nykyistä ja entistä aikaa.
Kehoitan samalla kaikkia muitakin, joilla on aikuisia lapsia, kertomaan kyselemättä omaa piiiiiitkää elämää
En ole ainoa eläkeläinen, joka huokailee ”Voi, olisinpa kysellyt enemmän vanhemmiltani, sekä mummoilta ja papoilta heidän elämästään”.
Terv Kirsti Vampulasta
Mie taidan olla yksi niistä kysyjistä. Vanhempani kuolivat, kun olin 35-vuotias. Enot ja täditkin kuolivat niin aikaisin, ettei heiltä ehtinyt kysymään suvun asioista. Olet yksi niistä vanhemmista läheisimmistä sukulaisista, jolta vielä voi kysyä jotain asioita suvusta. Harmi, etten nuoruudessani näistä asioista kysellyt ja ollut kiinnostunut vanhemmiltani.